SM-liiga: Mielenkiintoisin hankinta?
Kesän aikana SM-liigajoukkueet vahvistivat rivejään parhaansa mukaan. Kesän aikana julkaistiin myös joitain todella mielenkiintoisia hankintoja. Nyt onkin aika hieman tutustua mielenkiintoisimpiin hankintoihin ja äänestää mikä hankinta on kaikkein mielenkiintoisin. Tässä olen keskittynyt liigan ulkopuolelta tulleisiin palstan hengen mukaisiin hankintoihin eli pois on jätetty kaikki taitopelaajat, muuten vaan mikkihiiriluokkaan kuuluvat pelaajat tai sellaiset joita ei voi pitää sivuston hengen mukaisesti mielenkiintoisina. Pois on jätetty myös kaikki liigan sisäiset siirrot ja tryout sopimukset. Äänestää voi etusivun lisäksi keskustelupalstalla, jossa rekisteröityneet käyttäjät voivat myös tuoda mielipiteitään ilmi.
Ramzi Abid, JYP
Ei ihan tyypillisin hankinta joita Jyväskylässä on totuttu katselemaan; iso, fyysinen, kova, härski ja kaikenlisäksi vielä tehokaskin. Miehestä siis löytyy kaikki ne ominaisuudet joista hyvä voimahyökkääjä on tehty. NHL:aa ja KHL:aa lukuunottamatta ollut tehokas kaikissa pelaamissaan sarjoissa. Rikkonut urallaan 250 rangaistuminuutin rajan kertaalleen ja 200 minuutin rajan yhteensä kolmesti. Tapellut urallaan n. 70 kertaa kohdaten todella kovia kavereita. Kortissa mm. nimet Francis Lessard, Trevor Ettinger, Ryan Flinn, Dave MacIsaac, Matt Walker ja Brett Scheffelmaier.
Fightcard@DropYourGloves
vs Jason Smith, NHL 06-07
vs David Backes, AHL 06-07
vs Igor Cvetek, EBEL 10-11
Antti Halonen, KalPa
Kajaanista lähtöisin oleva puolustaja palaa SM-liigaan kahden vuoden Elitserien-reissun jälkeen. Kovaotteinen puolustuspään luuta joka ei epäröi pudottaa hanskojaan. Nousi SM-liigaan kuuden Mestis-kauden jälkeen kaudella 2007-08 ja on sen jälkeen tapellut kuudesti. Pelannut 3 kautta SM-liigaa rikkoen 100 rangaistusminuutin rajan joka kerta ja tapellen viidesti. Vaikkei tappeluvastustajan aina olekaan kovimmasta päästä, on silti varteenotettava tekijä ilman hanskoja kotoisessa liigassamme.
Fightcard@DropYourGloves
vs Mika Viinanen, SM-liiga 08-09
vs Marko Mäkinen, SM-liigaa 09-10
Lee Goren, Pelicans
Isokokoinen kanadalaisvoimahyökkääjä pystyy kovan pelin ja jäähyjen lisäksi myös pisteiden tekoon ja mies onkin takonut kovalla tahdilla pisteitä kaikissa pelaamissaan sarjoissa NHL:n ulkopuolella. On tapellut urallaan n. 70 kertaa kohdaten todella kovia nimiä. Kortista löytyy mm. nimet Peter Leboutillier, Remi Royer, Steve McLaren, Martin Grenier, Dan Baum ja Matt Carkner. Suomalaiset muistavat miehen parin vuoden takaisen Tappara-visiitin lisäksi viiden vuoden takaisesta tappelusta Semir Ben-Amoria vastaan.
Fightcard@DropYourGloves
vs Semir Ben-Amor, preseason 07-08
vs Mikael Ahlén, Elitserien 08-09
vs Andreas Pihl, Elitserien 08-09
vs Pascal Pelletier, NLA 10-11
Ryan O'Marra, Pelicans
Isokokoinen Japanissa syntynyt NY Islandersin vuoden 2005 1.kierroksen varaus on profiloitunut tehokkaiden juniorivuosien jälkeen puolustavaksi hyökkääjäksi. Käyttää 100-kiloista kroppaansa fyysiseen peliin eikä pelkää pudottaa hanskojaan vaikkei kaikkein aktiivisin tappelija olekaan. Tapellut urallaan yli 20 kertaa. Kortista löytyy jokunen kova nimi, esim. Steve Downie, Dave Liffiton ja nykyinen seurakaveri Danny Richmond.
Fightcard@DropYourGloves
vs Dave Liffiton, AHL 09-10
vs Tyler Shattock, AHL 10-11
vs Travis Turnbull, AHL 11-12
Danny Richmond, Pelicans
Pelicansin kovaotteisen amerikkalaispuolustajan fight card on SM-liigapelaajalle poikkeuksellisen pitkä, sisältäen yli 100 merkintää. Luotettava puolustuksen luuta pitää myös maalinedustan puhtaana vahvan puolustuspelin ohella. On tapellut todella kovien kavereiden kanssa. Kortissa mm- nimet Kevin Harvey, Robin Gomez, Mike Egener, Shawn Thornton, Brad May, Zenon Konpka ja Triston Grant. Kerännyt AHL:ssa yli 1000 rangaistusminuuttia.
Fightcard@DropYourGloves
vs Kevin Colley, AHL 05-06
vs Tom Kostopoulos, NHL 05-06/a>
vs Kevin Harvey, AHL 08-09
vs Jordan Owens, AHL 10-11
Ville Nieminen, Tappara
Yksi maamme kiekkohistorian parhaista agitaattoreista tekee paluun SM-liigan kahden vuoden ulkomaankierroksen jälkeen. On osoittanut pystyvänsä keräämään jäähyminuuttien lisäksi myös pisteitä. Vaikka on tunnettu ärsyttäjänä ja jopa likaisena pelaajana on tapellut selkeästi useammin kuin keskiverto liigapelaaja. Kortin kovimpina niminä mainittakoon Jason Marshall ja Francis Belanger. Tappeluita mieheltä tuskin kannataa pahemmin odottaa mutta hämmennystä ja sekasortoa vastustajien keskuudessa sitäkin enemmän.
Fightcard@DropYourGloves
vs Jason Marshall, NHL 03-04
vs Matt Murley, NHL 05-06
Daniel Brodin, Ässät
Ässien nuori ruotsalaislaituri taklaa hanakasti ja pelaa muutenkin fyysisesti aiheuttaen samalla paljon hämminkiä vastustajien piirissä. Tappeluita ei toistaiseksi löydy kuin yksi mutta siinäkin oli vastassa kova Ole-Kristian Tollefsen. Aineksia pitäisi olla uudeksi Andreas Jämtiniksi tai Per Lediniksi.
Fightcard@DropYourGloves
vs Ole-Kristian Tollefsen,
Patrik Moisio, Ässät
Turkulaislähtöisen sähikäisen viime kausi katkesi loukkaantumiseen heti alussa. Ennätti kuitenkin lyhyessä ajassa herättää niin ihastusta kuin vihastuta Mestis-väen keskuudessa. Hanakasti taklaava nuori ruutitynnri keräsi kaudella 09-10 Nuorten SM-liigassa jäähyjä 131 edestä 37 ottelussa. Tappeli viime harjoituskaudella kahdesti. Tässäkö Nyrkkiä leukaperiin! -vuoden tulokas?
Fightcard@DropYourGloves
vs Marko Anttila, preseason 11-12
- Vasara's blog
- Login to post comments