Liigan kausiennakko 2017-2018

Näin uuden kauden kynnyksellä on taas aika ennakoida Liigan rytinäosastoa. Heti ensimmäisenä on pakko todeta että tälle kaudelle ennakon kirjoittaminen oli vaikeampaa kuin koskaan ennen. Sen verran heikolta nimittäin tilanne maamme pääsarjassa näyttää. Joissain joukkueissa oli jopa lähes mahdotonta miettiä että kuka pelaajista saattaisi edes vahingossa pudottaa hanskansa. Tätä puoltaa myös edelliskauden tapaan varsin heikko preseason jonka aikana nähtiin Champions Hockey League-pelit mukaanluettuna vain 5 tappelua. Se on todella vähän kun muistetaan että aikanaan pelkästään Pitsiturnauksessa on tapeltu enemmän. Tänä syksynä sielläkään ei tapeltu kertaakaan. Sääli. Liigasta on poistunut joko kesken viime kauden tai sen jälkeen valtava määrä tappeluosaamista. Liigasta on poistunut esim. sellaisia nimiä kuin Matt Generous, Shane O'Brien, Brett Bulmer ja Blake Parlett. Kyllähän noita herroja olisi mieluusti katsellut tälläkin kaudella Liigassa. Mutta sitten niihin tämän kauden pelaajiin. Tuttuun tyyliin mennään joukkue kerrallaan.

HIFK
HIFK:n tilanne näyttää Liigan mittapuulla hyvältä. Ykkösnyrkkinä häärii järkälemäinen jenkkipakki Joe Finley (203cm/111kg/73 tappelua), joka herätti viime kaudella kohua kovilla taklausillaan. Toivottavasti mies ei joudu Liigan uudistuneen kurinpitolinjauksen uhriksi. Ruotsista Suomeen ja HIFK:hon palannut puolustaja Ville Varakas (183cm/88kg/13 tappelua) oli nuorempana lähes varmasti mukana vähintään yhdessä tappelussa kauden aikana. Ruotsin vuosien aikana tällä osastolla oli huomattavasti hiljaisempaa. Toivotaan että mies palaa vanhoille tavoille ja ottaa ainakin sen yhden kiinitömyllyn. Agitaattorina tunnettu Micke Åsten (181cm/86kg/7 tappelua) otti CHL:ssä hanskattomasti yhteen EHC Münchenin Ryan Buttonin kanssa, mutta ei miestä todellakaan voi nyrkkisankariksi laskea. Puhtaasti agitaattoriosaston miehiä. Joukkueen hyökkäyksen kärkeen hankittu Juhani Tyrväinen (180cm/84kg/5 tappelua) otti Åstenin tavoin yhteen CHL:ssä Münchenin pelaajan kanssa, tosin eri ottelussa.Lyhyt matsi Jason Jaffrayn kanssa päättyi Tyrväisen kannalta selkeään tappioon. Tosin, ei miehen tehtävänä olekkaan tapella vaan tehdä pisteitä. HIFK:n kapteeniksi valittu Lennart Petrell (191cm/94kg/10 tappelua) on myös fyysinen pelaaja mutta hän keskittynee painavien taklausten jakamiseen ja raastamiseen vaikka onkin urallaan jokusen tappelun ottanut.

HPK
HPK:n rosteri on täynnä isokokoisia pelaajia, joskin suurinta osaa heistä ei voi ottaa huomioon nyrkkimiehistä puhuttaessa. HPK:n ykkösmiehenä häärii nuori nummelalaislähtöinen jätti Miro Karjalainen (200cm/103kg/4 tappelua), joka kävi viime kaudella hakemassa aimo annoksen kovuutta ECHL:stä. Pohjois-Amerikan reissulta korttiin tarttui kolme kovaa nimeä. Myöskin harjoituskaudella nähtiin viitteitä tulevasta kun nuorukainen kävi kuittaamassa Ilveksen Jarkko Parikan taklauksen ilman hanskoja. Toki kyseessä oli täysin yksipuolinen päällekarkaus mutta on aina hienoa kun omia puolustetaan. Samaisessa Ilves-ottelussa toinen Kerhopuolustaja Petteri Nikkilä (179cm/83kg/3 tappelua) kävi myös kuittaamassa Ilves-pelaajan taklauksen ilman hanskoja. Nikkilä nakutteli helpon voiton Niko Ahoniemestä yksipuolisessa mittelössä. Moni varmasti muistaa miten Nikkilä perääntyi viime kaudella lähdettyään ensin itse kuittamaan Pelicansin Antti Tyrväisen ryntäystä. Toivottavasti vastaavanlaista temppua ei tarvitse tällä kaudella todistaa vaan kuittaukset suoritetaan loppuun. Hyökkäyksessä hämmentää Juho Keränen (176cm/90kg/3 tappelua) joka tosin tappelee aniharvoin.

Ilves
Ilveksen tilanne on heikko. Rehellisesti sanottuna joukkueesta ei tule mieleen yhtään potentiaalista nyrkkimiestä. Toki Ilves-pelaajista Niko Ahoniemi (179cm/76kg/1 tappelu) ja Jarkko Parikka (182cm/85kg/1 tappelu) olivat mukana tappeluissa harjoituskaudella, mutta hekin ainoastaan ottavina osapuolina HPK-pelureiden hakiessa hyvitystä tamperelaisten taklauksista.

Jukurit
Myöskään Jukureista ei tarvitse tällä kaudella juurikaan Nyrkissä mainita. Suurin syy siihen löytyy penkin takaa Risto Dufvan muodossa. Toki pelaajistokin on sellainen jolta ei kannata odottaa oikeastaan yhtään mitään. Toki Ilveksestä Mikkeliin siirtynyt hyökkääjä Markku Flinck (186cm/93kg/2 tappelua) on fyysinen pelaaja joka pelaa usein sääntöjen rajamailla mutta eipä hänkään juuri ole urallaan tapellut. Muutenkin Jukuri-pelaajien suurin meriitti tappelurintamalla on Nestori Lähteen (182cm/93kg/2 tappelua) selkäsauna Ryan Glenniltä vuosia vuosia sitten varsin hyvätasoisessa tappelussa.

JYP
Jyväskylästä löytyy yksi Liigan ykkösiskijöistä kolossaalisen kanukkipakki Nolan Yonkmanin (199cm/115kg/118 tappelua) muodossa. Sitten tuleekin hiljaista. Hyvin hiljaista. Yonkmanin jälkeen kovimmat meriitit on isokokoisella hyökkääjä Janne Kolehmaisella (190cm/99kg/8 tappelua), mutta hän ei ole tapellut moniin vuosiin. Muista JYPiläisistä ei sitten kannata mainita senkään vertaa ainakaan näin ennakkoon.

KalPa
KalPa on profiloitunut viime vuosina melkoiseksi Mikki Hiiri-joukkueeksi. On siellä toki ollut mukana jokusia isokokoisia ja/tai fyysisempiä pelaajiakin, mutta kyllähän kuopiolaiset ovat tunnettuja nimenomaan pienikokoisista hyvin liikkuvista pelaajista. Täksi kaudeksi joukkue hankki hyökkäykseensä amerikkalaissuomalaisen Kai Kantolan (187cm/88kg/4 tappelua), joka on vahva kulma vääntäjä mutta siihen se sitten jääkin. Vaikka seuraavaksi mainittavalta pelaajalta on täysin turha odottaa yhtään mitään tällä osastolla niin on pakko nostaa esiin 18-vuotias Tuomas Ahtonen (181cm/86kg/ei DYG profiilia), joka on junnuissa kerännyt KalPa-pelaajalle poikkeuksellisen paljon jäähyjä. Nuorukainen pelasi viime kaudella Nuorten SM-liigassa 13 peliä kiikareilla keräten 49 rangaistusminuuttia. Sen kummemmin en pelaajaa tunne enkä usko tappeluihin jos edes pääsee Liigassa pelaamaan, mutta kyllähän noita tilastoja katsellessa herää pienoinen toivonkipinä kuopiolaista jääkiekkoa kohtaan.

KooKoo
KooKoo hommasi hyökkäykseensä kauden 2011-2012 Liigan jäähypörssissä toiseksi sijoittuneen Siim Liivikin (187cm/88kg/15 tappelua). Sen jälkeen Märkä-Simon jäähymäärät ovat pudonneet melko rajusti. Viime kaudella Ruotsissa kertyi 21 ottelussa vain 14 rangaistusminuuttia. Puhumattakaan edellisestä Liigakaudesta jolloin tilastoihin 53 ottelussa kertyi kahden turpasaunan lisäksi vaivaiset 22 rangaistusminuuttia. Ärsyttää mies kuitenkin edelleen osaa joten eiköhän sitä jokuset torikokoukset ainakin saada aikaiseksi. Puolustuksessa uutena miehenä on pätkäsopimuksella pelaava Jyri Niemi (188cm/94kg/9 tappelua), joka esitti lupaavia otteita Pohjois-Amerikan vuosinaan. Suomeen paluun jälkeen hanskat ovat kuitenkin pysyneet tiukasti kädessä. Toki mies on myös kärsinyt lukuisista loukkaantumisista. Muilta ei sitten kannata odottaa juurikaan mitään. Ruotsalaispuolustaja Robin Jacobsson (190cm/100kg/1 tappelu) on iso ja fyysinen mutta ei ole toissakautisesta Allsvenskanin jäähypörssin voitosta huolimatta tapellut urallaan kuin kerran joten se siitä.

Kärpät
Kärpät ei nykyisellä Liigatapaileellaan ole tunnettu kovinkaan tappeluherkkänä joukkueena. Toki Oulussa on jokusia kovanaamojakin nähty. Tälle kaudelle joukkueeseen hankittiin kovuutta Otto Karvisen (187cm/85kg/8 tappelua) muodossa, joka tulokaskaudellaan 2014-2015 voitti Liigan jäähypörssin. Ja onpa Karvinen ottanut ennakkoluulottomasti yhteen itseään huomattavasti kovempien, kokeeneempien ja isompien pelaajien kanssa. Mielenkiinnola odottelemme miehen otteita Kärpissä. Alemmissa hyökkäsketjuissa rymistelee myös Jari Sailio (179cm/84kg/7 tappelua), joka tosin on selkeämmin agitaattoriosaston pelaajia. Puolustuksessa kapteeni Lasse Kukkonen (183cm/85kg/10 tappelua) on ollut parin viime kauden aikana oikein piristävä tapaus ja hanskat on irronnut kädestä yllättävän monesti.

Lukko
Lukko pääsi viime kaudeksi eroon valmentaja Riston Dufvasta. Täksi kaudeksi valmennusvastuun ottavaa Pekka Virtaa ei myöskään ole tunnettu tappelumyönteisenä valmentajana. Puolustukseen liittyi paikallisvastustaja Ässistä yli 1000 rangaistusminuuttia Liigan runkosarjassa keräänyt Jyri Marttinen (183cm/88kg/9 tappelua). Samalla 35-vuotias puolustaja on joukkueen kokenein tappelija. Puolustukseen hankittiin myös 1 NHL-ottelun pelannut ruotsalainen Johan Motin (188cm/96kg/5 tappelua), joka Pohjois-Amerikan vuosinaan otti muutaman kovan nimen korttiinsa. Rapakon tällä puolella hanskoja ei sitten olekaan hukattu. Hyökkäyksestä löytyisi Heikki Liedes (184cm/88kg/6 tappelua) P-Amerikan USHL-juniorisarjassa käynyt ottamassa jokusen myllyn, mutta Suomessa ollut melko hiljaista. Eikä mies myöskään tunnu kuuluvan valmentaja Virran suosikkeihin. Joten hänen varaansa ei kannata laskea.

Pelicans
Pelicansin joukkue ei ole Nyrkin mittapuulla niin vahva kuin esim. viime kaudella. Silti sieltä löytyy muutama varteenotettava nimi vierailemaan Nyrkin foorumilla. Toinen heistä on Antti Tyrväinen (181cm/89kg/18 tappelua), yksi tämän hetken kiistellyimmistä Liigakiekkoilijoista joka aiheuttanee tälläkin kaudella draamaa ja rytinää niin kaukalossa kuin sen keskustelupalstoillakin. Myöskin Taavi Vartiainen (187cm/91kg/3 tappelua) on takuuvarma rytinäosaston pelaaja.

SaiPa
SaiPan pelaajistoa ei voi Nyrkin näkökulmasta kovinkaan mielenkiintoisena pitää. Iso pakki Markus Kojo (194cm/100kg/3 tappelua) on ennakkoon se nimi joka kannattaa painaa mieleen lappeenrantalaisryhmästä. Olisi puolustuksessa vielä iso ruotsalainen Per Savilahti-Nagander (195cm/103kg/8 tappelua). Valitettavasti hänen tekemisestään on paras terä hävinnyt jo joku aika sitten eikä miehen varaan kannata juurikaan enää laskea. Hyökkäyksessä ei sitten ketään maininnan arvoista pelaakaan.

Sport
Tomek Valtosen valmentamalta vaasalaisjoukkueelta on lupa odottaa tapahtumia päätyväksi Nyrkin foorumin tappeluosioon. Puolustuksen isäntänä toimii Liigan runkosarjan kaikkien aikojen jäähykuningas Markus Kankaanperä (187cm/97kg/26 tappelua), joka on rikkonee 2000 rangaistusminuutin rajan tällä kaudella. Ja vaikka joukkueen kapteeni ei enää olekaan nuori mies eikä muutenkaan tunnettu siitä että tappelisi kaikkein kovimpia vastaan, on mies silti yksi varmimmista hanskojen pudottajista Liigassa. Taustatukea antaa iso Ari Gröndahl (195cm/101kg/7 tappelua), joka on kaudesta 2011-2012 alkaen ottanut vähintään yhden lähdön kaudessa. Hyökkäyksessä katseet kohdistuvat erityisesti Tommi Tikkaan (190cm/90kg/3 tappelua) joka on aiempina kausina ottanut yhteen mm. nykyisin Itävallassa pelaavan Matt Generous'n kanssa. Ja toki alaketjuista löytyy myös Riskan veljekset Filip (184cm/91kg/2 tappelua) ja Erik (188cm/92kg/4 tappelua) jotka tosin eivät todellakaan ole mitään nyrkkimiehiä. Joskin Erik ehti harjoituspelissä pudottaa hanskansa Tapparan Aleksi Salosta vastaan. Sen sijaan etenkin Filipillä hanskat ovat tiukasti liimattuna käsiin pelityylistä huolimatta.

Tappara
Hallitsevilla Suomen mestareilla ei hirveästi ole tarjota tälle osastolle. Siitä huolimatta puolustaja
Aleksi Salonen (179cm/81kg/2 tappelua) oli yksi harvoista harjoituskaudella tapelleista Liigapelaajista. Muuten joukkueesta ei kannata mainita juuri ketään kun nyrkkihommista puhutaan.

TPS
Turun ykkösiskijä on jääkaappipakastimen kokoinen Jonne Virtanen (197cm/118kg/16 tappelua) joka on tarvittaessa yksi Liigan kovimmista. Toissa kaudella Nuorten SM-liigan jäähypörssin voittanut nuori puolustaja Martin Berger (182cm/82kg/1 tappelu) otti viime kaudella ensimmäisen myllynsä miesten peleissä. Toivottavasti sama meno jatkuu tällä kaudella. Hyökkäyksestä löytyisi vielä kokenut Ilkka Pikkarainen (188cm/94kg/12 tappelua) joka ei kyllä tule tappelemaan varsinkin kun jäähymäärät ovat 36-vuotiaalla laiturilla pudonneet todella rajusti parin viime kauden aikana.

Ässät
Porilaisten puolustuksesta löytyy Lahdesta siirtynyt räjähdysaltis jenkki Ben Blood (193cm/103kg/20 tappelua) joka tulee löytymään jäähypörssin kärkisijoilta siitäkin huolimatta että aikoo näyttää olevansa muutakin kuin iso kasa jäähyjä. Hyökkäyksessä heillä on käytössään pommikone Matti Lamberg (180cm/85kg/3 tappelua) joka varmasti aiheuttaa porinaa taklauksillaan. Joukkueen kokenein tappelija on legendaarisen NHL-kovanaama Basil McRaen poika Philip (188cm/88kg/30 tappelua). Mutta kun muistetaan miehen edellisellä Liigavisiitillään keräämän vaivaiset 14 rangaistusminuuttia kertovat karua kieltään siitä millaisia odotuksia mieheen kannattaa asettaa.

Pelaajien pituudet ja painot: www.eliteprospects.com
Fightcardit: www.dropyourgloves.com

Loppuun pitää vielä sanoa että vaikka ennakkoon tilanne näyttää hieman ankealta niin löytäköön nyrkit tiensä vastustajien leukaperiin tälläkin kaudella mahdollisimman monta kertaa. Let the gloves drop!